Työnantajien aktiivimalli

Mitä jos työttömien aktivoinnin sijaan keskityttäisiinkin aktivoimaan työnantajia tarjoamaan enemmän työpaikkoja?

Tänään astui voimaan ns. työttömien aktiiviimalli, jossa työttömiä rangaistaan tukien pienentämisellä, mikäli he eivät joko tee töitä tai osallistu muihin aktivointitoimenpiteisiin säännöllisin väliajoin. Malli on saanut osakseen melkoista kritiikkiä ja sen kumoamista puoltava kansalaisaloite saavutti ennätysajassa käsittelyyn vaadittavan allekirjoittajien määrän jo ennen kuin itse laki on ehtinyt edes astua voimaan.

Kyllähän malli kieltämättä tuntuisi suunnatun vähän väärään maaliin, kun tilanteessa, jossa on suuri määrä työttömiä mutta häviävän vähän työpaikkoja, panokset laitetaan työttömien aktivointiin. Eikö olisi fiksumpaa yrittää aktivoida työnantajia tarjoamaan enemmän työpaikkoja?

Tässä olisi muutama idea, joilla käytännössä yrityksiä voitaisiin aktivoida tarjoamaan enemmän työpaikkoja:

  1. Jokaiseen yritykseen, joka ei ole palkannut yhtään uutta työntekijää viimeisen kuuden kuukauden aikana, lähetetään toimitusjohtajalle kutsu saapua TE-toimiston virkailijan puheille määrättynä aikana. Jos annettu aika ei jostain syystä toimitusjohtajalle sovi, hyväksyttävästä syystä voi pyytää uutta aikaa. Jos toimitusjohtaja jättää saapumatta määrättynä aikana tai pyytää jatkuvasti uusia aikoja viivyttelytarkoituksessa, voidaan liikeyritys määrätä liiketoimintakieltoon siihen saakka, että toimitusjohtajan kalenterista alkaa löytyä aikaa vierailulle.

  2. Tapaamisessa laaditaan yhdessä yritykselle työllistämissuunnitelma, jossa asetetaan tavoite, kuinka monta uutta työntekijää yritys pyrkii palkkaamaan seuraavan vuoden aikana. Jos työllistäminen tuntuu kovin hankalalta, voidaan yritykselle tarjota työllistämisen edistämiskoulutuksia, joissa neuvotaan mm. oikeaoppisen työpaikkailmoituksen tekemistä ja työhaastatteluiden pitämistä. Tavoitteena on kuitenkin, että jokainen yritys ottaa tavoitteekseen yrityksen koosta riippuen 1 - 1000 uuden työntekijän palkkaamisen.

  3. Kun työllistämissuunnitelma on tehty, kutsutaan toimitusjohtaja 3 kuukauden välein seurantatapaamiseen, jossa katsotaan, miten työllistämistavoitteeseen pyrkiminen on edistynyt: miten monta uutta avointa työpaikkaa yritys on ilmoittanut TE-toimistolle, minkä verran hakemuksia on tullut ja minkä verran näistä on palkattu uusia työntekijöitä. Jos tavoitteeseen pääsy ei näytä edistyvän toivotulla tahdilla, voidaan miettiä keinoja tahdin parantamiseksi esimerkiksi lisäkoulutuksen avulla.

  4. Jos työllistämissuunnitelma ei näytä edistyvän useiden seurantatapaamistenkaan jälkeen tai on muuten syytä epäillä yrityksen sitoutumista tavoitteeseen, voidaan motivointia parantaa sanktioilla. Jos yritys sattuu saamaan yritys- tai elinkeinotukia, voidaan tuet katkaista siihen saakka, että tavoite ollaan saavutettu. Jos yritys ei ole tukien piirissä, voidaan kannustimeksi antaa vaikkapa 5 %-yksikön korotus yrityksen yhteisöveroprosenttiin.

Epäilemättä moni yritys älähtää aktivointitoimenpiteistä, mutta todennäköisesti kyseessä ovat juuri ne yritykset, jotka ovat olleet laiskoja palkkaamaan uusia työntekijöitä. Totuushan on kuitenkin, että yritysten tehtävänä on kasvattaa voittoaan, mikä tarkoittaa kasvamista, mikä taas vaatii uusien työntekijöiden palkkaamista. Liian moni yritys on jäänyt laakereilleen lepäilemään tyytyväisinä nykyiseen liikevaihtoonsa sen sijaan, että hakisi aktiivisesti uutta kasvua. Tässä koitetaan vain patistaa yrityksiä aktiivisesti tekemään sitä, mitä niiden kuuluisi muutenkin tehdä.

Moni epäilemättä myös valittaa, että mielellään kyllä muuten palkkaisivat uusia työntekijöitä, mutta että se nyt on vain sivukuluineen taloudellisesti kannattamatonta. Se voi toki olla tottakin, mutta tässä mallissa kukin yritys voi miettiä, kumpi on taloudellisesti kannattamattomampaa: palkata muutama uusi työntekijä, vai alkaa maksamaan isompaa yhteisöveroa? Olen melko varma, että aika moni yritys päätyy palkkaamaan mielummin muutaman uuden työntekijän. Ainakin tämä malli vähentäisi todennäköisesti työttömyyttä tehokkaammin kuin työttömien aktivointimalli.


P.S. Sen varalta, että kaikille ei ole selvää, niin tämä on ns. huumoria. En nyt oikeasti ole sitä mieltä, että tämä olisi hyvä idea. Tässä kokeiltiin vain soveltaa työnantajapuoleen samaa kepitys- ja byrokratiamentaliteettia mitä yleensä sovelletaan työttömiin. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että kukaan pitää hallituksen työttömien aktivointimalliakaan hyvänä ideana, ja on tässäkin sentään enemmän järkeä on kuin siinä. Onko nyt ihan varmaa, ettei se ole vain joku lapasesta lähtenyt teekkarijäynä?

P.P.S Ettei tule sanomista siitä, että tässä vain kritisoidaan ratkaisuyrityksiä tarjoamatta mitään parempaa tilalle, niin tässä olisi ratkaisu työttömyysongelmaan:

  1. Korvataan kaikki työttömyys- ja sosiaalituet yksinkertaisella perustulolla. Se poistaa kaikki kannustinloukut, tekee työnteosta aina kannattavaa eikä enää tarvitse huolehtia työkeikan vastaanottamista miettiessä, että miten se mahtaa tällä kertaa virkailijoiden mielestä vaikuttaa tukiin. Sen kummempia aktivoimistoimenpiteitä ei tarvita.

  2. Kun työntekijöillä on perustulon ansiosta mahdollisuus kieltäytyä huonoista työehdoista joutumatta pelkäämään toimeentulon menetystä, voidaan myös työehtojen sääntelyä vähentää. Vähintäänkin yleissitovuus voidaan poistaa ja muutenkin antaa työntekijälle ja työnantajalle vapaammat kädet sopia mieleisensä työehdot. Tämä todennäköisesti räjäyttäisi työpaikkojen tarjonnan ja ratkaisisi työttömyysongelman kertaheitolla. Toki edelleen joitain reunaehtoja on hyvä olla ihan laissa ja halukkaat voivat edelleen hoitaa sopimuksensa liittojen kautta.

Siinäpä se sitten olikin. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole ja nämäkin kohdat löytyvät Piraattipuolueen puolueohjelmasta. Jostain syystä tämäkin hallitus on päättänyt kuitenkin keskittyä lähinnä työttömien kepittämiseen sen sijaan, että edes yrittäisi tehdä ongelmille oikeasti jotain.

Alkuperäinen idea Johannes Kotkavirran tviitistä.

Edit 2018-01-03: Jahas, Päivän Byrokraatti on näemmä mennyt tekemään myös kansalaisaloitteen, jossa työttömyysongelmaa ratkaistaan aika lailla samoilla keinoilla mitä itsekin ajattelin, mitä nyt perustulon sijaan ajetaan perustilimallia, mutta se on olennaisilta osiltaan vastaava kuin perustulo, eli poistaa kannustinloukut ja mahdollistaa kieltäytymisen huonoista työehdoista. Vaikken aina kaikista asioista olekaan PB:kanssa samaa mieltä, tässä tapauksessa voin lämpimästi suositella allekirjoittamista.

Created by jln on 2018-01-01 20:01

Comments: 0

Log in to comment